sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Valloittajalla on naaras - Pesintä alkaa jälleen alusta!

Otsikkohan sen jo kertookin. Mutta muotoilen tähän silti päivän päätapahtumat jotenkin lyhennettynä.

Eli aamulla heräsin jo neljältä tunkeilijan (tai valloittaja se jo nykyisin on) lauluun. Viideltä kuitenkin "vasta" käynnistin koneen. Aamulla oli aluksi varsin rauhallista, mutta kuudelta kovat ilmataistelut alkoivat, kun zw-parka yritti jälleen päästä munimaan. Kuuden jälkeen zw lopulta pääsi pönttöön, ts tuli perässä ja eilinen näytelmä toistui. Kävin jälleen häätämässä ts:n, mutta naaraskin pakeni samalla - ei saanut 4. munaansa munittua. Takaisin se ei enää tullut.



 Zw pieni oli kovin rähjäinen, onneksi selvisi kuitenkin hengissä:
Zw kyllä yritti vielä tuonkin jälkeen pesälle, vasta yhdeksän jälkeen ilmataistelut pöntöllä rauhoittuivat. Sen jälkeen sen oli ilmeisesti pakko munia 4. munansa jonnekin ulos.

Päivä sujuikin suuremmitta tapahtumitta. Ts lauloi ahkerasti ja kävi silloin tällöin pöntössä. Puoli neljältä se sai lopulta naaraan - olkoot tämä nyt sitten tn:
Ensimmäinen vierailu videolla:



Ja viitisentoista minuuttia myöhemmin naaras kuskasi jo pesämateriaalia pönttöön. Nyt on rakennellut kohtalaisen ahkerasti.



Ja tätä kirjoitellessani muutosta on taas tapahtunut. Munat ovat jo peittyneet pesämateriaalien sekaan, tällä hetkellä näyttää tältä:

Sellaista täällä taas. Veikkaan vain pahasti, että tämä on ts:n toinen pönttö - se on sellainen valloittajaluonne, että en ole moista nähnyt! Ja jos on toinen pönttö, se tarkoittaisi sitä, että tn jäisi yksinhuoltajaksi...

On tämäkin taas pesintäkausi! Ensin huhtikuussa on hiljaista kuin huopatossutehtaalla ja toukokuussa tulee hirveä määrä halukkaita pesijöitä - talitiaiset, zz, zw, sm, tk, ts, tn, mitä niitä nyt on ollutkaan. Mutta jospa TÄMÄ pari saisi lopulta pesiä rauhassa?

Muuten, kakkospöntöllä näin tänään sinitiaisen! Mahtavaa sinänsä, että kirjosiepot ovat täällä toistensa kimpussa ja edes jossain täällä saa pesiä sinitintti rauhassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti