lauantai 18. toukokuuta 2013

Pesä alkaa valmistua!

Aamulla naaras rakenteli ahkerasti koko aamupäivän, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Ihan muutama lasti saapui tuossa kolmen ja neljän välillä, muuten vain koiras on pyörinyt pöntöllä. Sää on tosin epävakainen, mutta ehkä pesä alkaa jo olla melko valmis? Korkeutta sillä ainakin on!





Aamulla sattui myös yksi tilanne, joka olisi voinut päättyä erittäin pahasti. Sieppo toi pesämateriaaliksi langanpätkän (mistä lie löytänyt!), joka jäi roikkumaan lentoaukosta pöntön ulkopuolelle. Sieppo repi sitä pois ja oli vähällä sotkeutua koko lankaan. Katselin ja pelkäsin koko ajan, että lanka jää pahasti linnun jalan tai siiven ympärille tai lintu jopa hirttäytyy siihen. Lopulta se sai kuitenkin revittyä langan irti -onneksi! Kuvasin pari pätkää tilanteesta myös ulkokameralla, tuossa ne editoituina ja yhdessä pönttökamerakuvan kanssa:



Koskahan niitä munia alkaa tulla? Paritteluja en ole ainakaan nähnyt vielä, naaras on vain häätänyt koiraan pois. Viime vuonna ensimmäinen muna tuli vasta 29.5., mutta silloinhan sieppojen pesintäkin alkoi vasta paljon myöhemmin (kissa vei siis pöntön vakinaaraan, sinitaisen, 21.5. ja seuraavana päivänä sieppokoiras asettui pönttöön). Toivottavasti myös zz osallistuu tänä vuonna poikasten hoitoon ja toivottavasti "jätehuolto" pelaa viime vuotta paremmin - ei ole kovin kiva, jos pöntön seinät ovat taas täynnä kakkaa pesinnän lopulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti