sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lintumaailma hiljenee...

Tähän aikaan vuodesta lintuhavainnot ovat yksittäisiä ja nopeita. Mainittakoon merkittävimpinä harmaapäätikka ja kana/varpushaukka, joka viuhahti pihan poikki.

Omat siepponi näin viimeksi pari päivää sitten terassilla. Koirailla ja naarailla oli jo selviä eroja; koiraiden pyrstö- ja siipisulat olivat tummemmat kuin naarailla. Nyt en ole enää nähnyt sieppoja, ovat ehkä jo muuttomatkalla.

Katselin tässä äskettäin läpi kaikki pesintäkauden 2012 editoidut videot. Monia muistoja nousi taas pintaan. Vakinaaras teki niin suuren työn vain joutuakseen kissan saaliiksi.

Yksi lintu on tosin herättänyt huomioni viime aikoina. En ole täysin varma lajista, mutta hyvin todennäköisesti se on kivitasku -ainakin kutsuäänistä päätellen. Oikeastaan lintuja on maisemissa vähintään kolme tai neljä. Ne istuvat usein puhelinlangalla, kun kuljen ohi.