sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Pehmustusta

Elämä pöntöllä näkyy jälleen tasaantuneen. Häirikkö on ilmeisesti ajettu pois ja vakikoiras ja -naaras jatkavat pesänrakennustaan.

Itse olen parhaillaan kevätflunssassa, enkä jaksa nyt kirjoitella sen enempiä. Laitan kuitenkin tähän yhden lyhyen videon tältä aamulta:

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Dramatiikkaa pöntöllä

Varoitus: Tästä tulee pitkä blogikirjoitus ja se on lähinnä itselleni selvennyksenä päivän tapahtumista.

Iltapäivällä kotiin tultuani panin merkille, että pöntön ympärillä pyöri sinitiainen, joka epäroi kovin mennä sisälle. Sitten huomasin, miten toinen sinitiainen taisteli tämän kanssa toisinaan. Ja sitten rupesin selaamaan pönttökameran päivän aikana nauhottamia videoita...



Parikin asiaa häiritsee minua nyt tässä hommassa. Taistelun hävinnyt osapuoli on selvästi vakikoiras, joka on siis taistelun alkaessa pöntössä. Häirikkö tulee ulkopuolelta suorastaan röyhkeästi, videolta kuulee, kuinka se nakertaa lentoaukkoa piittaamatta koiraan varoituksista! Lopulta se vain tulee sisään, linnut taistelevat hetken ja häirikkö häätää vakikoiraan.

Tässä ei kuitenkaan ole läheskään kaikki. Koitain nyt muutaman kuvan avuin selventää tilannetta ainakin itselleni.

Kuvassa taistelun hävinnyt lintu.

Kuvassa vakikoiras.

Eli ilmeisesti vakikoiras on siis taistelun hävinnyt lintu, näyttävät samoilta. Kuka linnun sitten hääsi?
Kuvassa taistelun voittanut lintu.

Kuvassa vakinaaras
Vakikoiras (kuvassa alla) aamulla pöntössä seuranaan lintu, jonka se hyväksyi.


Ja myöhemmin päivällä (taisteluiden jälkeen) pöntössä ollut tiainen.
Mitähän tuosta nyt sanoisi! Onko vakinaaraskin häädetty? Ja kuka on tämä uusi tulokas? Naaraalta vaikuttaa, koska on kovin luontevan oloiseti pöntössä ja kovasti touhunnut. Mutta miksi se sitten otti vaikoiraan kanssa yhteen niin kovasti? Luulisi, että koiras hyväksyisi uudenkin naaraan. Vaikuttaa kuitenkin eri linnulta kuin vakinaaras tämä vakikoiraan häätänyt -ja miksi koiras edes taistelisi naaraan kanssa, jonka se aiemmin aamulla pönttöön seurakseen hyväksyi?

Ja juuri nyt pönttöön tuli tiainen, joka näyttää ihan vakinaaraalta! SE ON vakinaaras! Se hääti lentoaukolta toisen tiaisen pois ja asettui nukkumaan!!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Lisää pesänrakennusta

Pesä alkaa hiljalleen valmistua. Tiaiset rakentavat jo pesän toista "kerrosta", joka koostuu pääosin kuivasta heinästä. Myös sammalta tuodaan silti yhä, pehmusteita ei kuitenkaan vielä.

Tintit ovat tuoneet pönttöön kyllä todella monipuolisesti rakennustavaraa. Viime vuoden tinttien materiaalit rajoittuivat lähinnä sammaleeseen, heinään ja koirankarvoihin, mutta nämä tintit ovat tuoneet pönttöön esimerkiksi kuivia lehtiä, havunneulasia ja tikkuja. Eilen näin, kun tintti yritti päästä sisään pönttöön ehkä 10 senttiä pitkä keppi nokassaan. Se piti siis keppiä poikittain, eikä "ihan" mahtunut sisään. Joutui sitten luopumaan hienosta pesänrakennusmateriaalistaan.

Tänään olikin hiljaisempi päivä, eilen oli kovasti touhua. Ja eiliseltä tämä tänään nettiin saamani videokin on:



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Tinttien sukupuolieroista

Olen lopultakin oppinut erottamaan tintit toisistaan -tai ainakin luulen niin!

Selailin vähän vanhoja videoita, tutkin kuvia, vertailin tinttejä ja hiljalleen minulle aukeni pari tärkeää eroavaisuutta. Ensinnäkin naaraan "otsatukan" linja on selvästi "lovella" ja koiraalla se on lähes suora. Tämä on lähes selkein ero. Toisekseen koiras on kapeampi ja tummempi kuin naaras -tässä asiassa tosin mustavalkokamera saattaa hämätä, ylempänä oleva tintti näyttää väkisinkin vaaleammalta kuin alempana oleva. Tintit kun voivat vielä pörhistää höyheniään, mikä saattaa hämätä rakenteen erottamista.

Käyttäytyminen kertoo kuitenkin paljon. Videoita selaillessani huomasin, että vain naaras rakentaa pesää. Naaras myös käyttäytyy pöntössä "rennommin" kuin koiras; koiras epäröi usein pitkään ennen pönttöön menoa ja pöntössä ollessaan lähinnä katselee ympärilleen ja lähtee melkein heti pois. Jos koiras on pöntössä silloin, kun naaras saapuu, se lähtee yleensä lujaa pois. Naaras myös nukkuu yönsä pöntössä ja viettää siellä paljon aikaa, toisin kuin koiras. Koiraan olen puolestaan nähnyt käyvän kovia taisteluita pöntöstä pöntön ulkopuolella ja lisäksi -tietenkin- kuullut sen laulavan.

Huomasin muuten nyt, että ihan ensimmäisen visiitin pöntössä teki koiras. Saman päivän videoissa näkyy kuitenkin jo, kun naaras kuopii pöntön pohjaa ja nokkii seiniä, mitä en ole nähnyt koiraan koskaan tekevän.

Laitan vielä tekemäni kuvan havainnollistamaan tilannetta, toivottavasti siitä saa selvää. En voinut oikein suurentaa kuvaa, kun meni rakeiseksi.
Laitan muuten jossain vaiheessa, ehkä huomenna, nettiin videota tämän päivän touhuista. Käyn ensin videot läpi ja editoin jotain. Pesä on jo todella muhkea!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Pesänrakennus jatkuu

Eilisen ja tämän päivän tintit ovat olleet taas melkoisen aktiivisina. Pesänrakennus on jatkunut jälleen ja kova touhu on ainakin päällä koko ajan. Tästä päivästä tekemäni videokooste kertoo vain pienen murto-osan kaikista tapahtumista. Noin kohdassa 2.35 on muuten varsin mielenkiintoisen näköinen tilanne; minusta näyttää aivan sille, että koiras koettaisi paritella naaraan kanssa, mutta naaras häätää sen pois.


Lopuksi kuva eilisillalta, kun tintti nukkui ensi kertaa yönsä pöntössä. Voiko olla mitään pörröisempää kuin nukkuva tiainen?

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Hiljaiseloa

Melkein koko viikon on pöntössä ollut todella hiljaista. Pesänrakennus ei ole juuri lainkaan edistynyt, mitä nyt muutaman kerran tintti on uutta materiaalia tuonut. Tänä aamuna näytti vilkkaalta, mutta yhdeksän jälkeen hiljeni ja sen jälkeen en ole nähnyt ketään pöntössä. Eilen näin tintin pöntössä tasan kerran (tosin olin paljon poissa).

Toisaalta ihan hiljaiseloa tiaiset eivät kuitenkaan pidä; pöntön ulkopuolella näyttäisi tapahtuvan koko ajan. Tänä aamuna oli pari kovaa taistelua talitiaisten kanssa ja päivällä kuului kovasti sini- ja talitiaisten laulua lähistöltä, vaikka ketään en nähnyt.

Kaikesta huolimatta on mielestäni hyvä, että tintit eivät pidä kiirettä. Vielä ei ole aika munia ja viime vuonna tähän aikaan tiaiset eivät olleet edes aloittaneet pesänrakennusta!

Alla vielä kuva tältä aamulta:

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Pesänrakennusta ja muutakin

Tänään oli kyllä hiljainen päivä pöntössä! Olin itse koko päivän tosin poissa, mutta päivän aikana otetusta videomateriaalista näin, että pöntössä ei tapahtunut oikein mitään. Syynä taitaa tosin olla huono sää; räntä/lumisadetta koko päivän.

Eilen sen sijaan tintit olivat oikein ahkerina. Pesänrakennus pääsi kunnolla vauhtiin ja tein siitä myös lyhyen videokoosteen, jonka laitoin nettiin:

Ovat nuo sinitiaiset muuten todella ärhäköitä lintuja, mitä olen noita taisteluita tuossa seuraillut. Talitiaiset luovuttavatkin melkein heti, niillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Kirjosiepot ovat sitkeämpiä, mutta niinpä vain sinitiainen viime keväänä kirjosiepon voitti. Mutta kun kaksi sinitiaista käy toistensa kimppuun, on leikki kaukana.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Sekalaista touhuilua

Talitiaisia ei ole aamun jälkeen näkynyt, enkä ole nähnyt ainoatakaan taistelua talitiaisten ja sinitiaisten kesken tänään. Sinitiaisista sen sijaan en ole varma -onko niitä kaksi vai kolme? Olen nähnyt tänään useampaankin otteeseen tinttejä siivet levällään pöntön ympärillä ja lisäksi äsken yksi pöntössä olija uhitteli ulkopuolella pyörivälle sinitiaiselle ja eilen olin näkevinäni kolme sinitiaista pesällä yhtä aikaa.

Pesänrakennus ei ole edistynyt lainkaan eilisestä. Eilenkin tosiaan pönttöön tuotiin ehkä kaksi kertaa materiaalia, siinä se. Tintit ovat kyllä kovasti pyörineet pöntössä touhuilemassa ja tekemäni videokooste kertoneekin touhusta kaiken olennaisen:



lauantai 14. huhtikuuta 2012

Taistelua pöntöstä ja vähän pesänrakennustakin

Olipa taas päivä! Laskujeni mukaan tintit kävivät kovia taisteluja pöntöstä ainakin 25 kertaa! Tunkeilijoita oli useampiakin, talitiaispariskunnan lisäksi pönttöön pyrki myös kolmas sinitiainen. Videolle en valitettavasti saanut mitään kovin laadukasta, sillä taistelut käytiin pääasiassa pöntön ulkopuolella. Laitan tänne nyt kuitenkin yhden videon tältä aamulta, jossa tintti muokkaa pöntön seiniä ja nokkii kameraakin.

Iltapäivällä huomasin yllätyksekseni, että tintit toivat pönttöön jo pesänrakennusmateriaaleja. Viime vuonna tiaiset alkoivat rakentaa pesää vasta 24.4. Kovin paljon tavaraa ei pönttöön tuotu, huomenna varmaan jatkuu tämäkin puuhastelu.

Laitetaan tähän loppuun vielä yhteiskuva tämänhetkisistä pesänhaltijoista:

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Pönttökamera toimii jälleen - Pesintäkausi 2012 on alkanut!

Pönttö saatiin ripustettua puuhun joskus puoli kolmen jälkeen tänään ja ehkä vartin päästä huomasin, kun ensimmäinen sinitiainen tutki jo pönttöä! Hetken päästä tintti sujahtikin sisälle pönttöön ensimmäisen kerran:

Ja pian myös puoliso meni perässä. Tintit kävivätkin pöntössä todella monta kertaa yhdessä ja erikseen.
Satuin myös näkemään, kun talitiainen pyrki pöntön lähistölle ja ensimmäinen taistelu pöntöstä syntyi. Onnistuin saamaan kaiken jopa videolle.

Nyt pöntöllä on hiljaista, tintit ovat kai syömässä. Olipa melkoinen iltapäivä! Tästä se alkaa...

torstai 12. huhtikuuta 2012

Pönttökameran testausta ja asentelua

Huhhuh! Pari viime päivää olivat kyllä melkoisen kiireisiä pönttökameran suhteen. Mistähän sitä aloittaisi?

Eilinen (11.4.) oli malliesimerkki siitä, kuinka paljon kärsivällisyyttä ja työtä tämäkin harrastus vaatii; testasin nimittäin pönttökameran. Alunperin tarkoitus oli laittaa uusi, nopeampi läppäri pyörittämään pönttökameraa, mutta kameran ajurit eivät sopineetkaan uudemmalle käyttöjärjestelmälle!

Myös vanhan tietokoneen kanssa oli ongelmia. Aluksi näytti toimivan ihan hyvin, mutta sitten onnistuin möhlimään ja kone jotenkin hukkasi ajurit. Jouduin asentamaan kaiken uudelleen, mutta epäonnistuin taas, eikä kone vieläkään löytänyt ajureita. Vielä kerran uusi asennus ja sitten taistelua asetusten kanssa. Lopulta puoli kymmenen aikoihin illalla, useiden tuntien työnteon jälkeen kaikki toimi jälleen.

Itse kamera oli talven jäljiltä moitteettomassa kunnossa ja liitännät toimivat kerrasta. Ilman tietoteknisiä ongelmia testaus olisikin varmaan ollut lastenleikkiä.

Väärä laji...
Tänään olikin sitten edessä kameran asennus pönttöön. Selvennyksenä sanottakoon, että koska huomiseksi luvattiin vesisadetta ja oma aikataulunikin oli tiukka, päätinkin asentaa kameran jo tänään -mutta laittaa sitten pöntön puuhun vasta huomenna!

Itse asennus sujuikin sitten ihan kivasti. Parilla ruuvilla pönttö kattoon...
...hetki johtojen asettelua ja oikean kameran asennon etsimistä. Valmista tuli!
Kuvasta huomannee, että pöntön päälle tehty korotus todella toimi hienosti. Kun vertaa viime vuoden kuviin, esimerkiksi tähän, huomaa, että kamera on selvästi korkeammalla ja pohjakin näkyy paremmin.

Huhhuh, siinä se. Nyt väsyttää. Pari viime päivää on ollut melkoista touhua ja vielä olisi vähän tehtävääkin jäljellä, mutta ehkä tämä tästä.

Huomiseen! Katson tilanteen mukaan, ehdinkö päivittää ja onko mitään päivitettävää, mutta pyrin pitämään blogin aktiivisena.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pönttökameran asennuspäivästä

Olen nyt päätynyt siihen, että siirrän asennuspäivää ainakin viikolla. Syyn ymmärtänee, kun ikkunasta ulos katsoo; lunta ja pakkasta on aivan liikaa.

Tällä hetkellä huhtikuun kuudenneksi lupaillaan lumisadetta ja yöksi pahimmillaan vielä liki 15 asteen pakkasia. En tiedä kameran käyttölämpötiloista, mutta en usko sen kestävän sellaisia lukemia, enkä halua riskeerata. Eli nyt siirrän asennuspäivää ainakin viikolla, ja uuden suunnitelman mukaan asennuspäivänä toimisi heti tuo seuraava perjantai, 13.4. Pahasti tosin lupailevat vielä ensi viikollekin kovia yöpakkasia, joten saa nähdä...

Tietysti jos ihme tapahtuu, saatan vielä päätyä aikaisempaankin asennusajankohtaan, mutta pidetään nyt ainakin alustavasti tuo. Viime vuonnahan asensin kameran vasta 16.4.

Eilen kyllä harmitti pahasti, mutta nyt olen todennut myöhäisemmän päivämäärän myös omien aikataulujeni suhteen hyödylliseksi. Odottavan aika on tosin pitkää...