Pesintäkausi 2012. Satoja taisteluja oikeudesta pesiä. Kaksi kuolonuhria ja yllättäviä käänteitä. Kohtalo puuttui peliin julmalla tavalla ja vei vakinaaraan, juuri sen linnun, joka oli antanut kaikkensa pöntön puolesta. Linnun, joka oli tappanut kirjosiepon ja häätänyt pois talitaisparin, kaksi sinitiaista ja pari muutakin kirjosieppoa. Näytelmä, jonka vain pönttökamera tarjosi minulle.
Kissa tappoi vakinaaraan, hetkessä kaikki oli ohi ja sinitiaisista vihaisin oli poissa. Vakikoiras jäi hämmentyneenä perään huutamaan varoitushuutoja. Seuraava aamu valkeni hiljaisena, kaikki vakinaaraan yksitoista munaa olivat pöntössä vailla suojaa.
Vaan elämä voitti sittenkin. Kirjosieppokoiras huomasi vapaan pöntön ja houkutteli paikalle naaraan. Naaras rakensi vakinaaraan munien päälle pesänsä, muni kuusi munaa ja jäi hautomaan. Munista kuoriutui kuusi pientä poikasta.
Kuusi poikasta, jotka eivät ole enää niin pieniä.
Nyt on hiljaista, mutta toisinaan lenkillä ollessani ulkoa kuuluu kirjosiepon lentopoikasten kutsuääniä. Edessäni on nyt loppukesän lämpö, syksyn tuulet ja talvipäivänseisauksen pimeys.
Mutta ehkä jonain päivänä kuulen taas sinitiaisen laulun.
Silloin tiedän, että kohta on taas aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti