sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Pönttömietteitä

Hitsi, tuolla ulkona lintuja jo oikeasti kolottaa ihan tosissaan. Tindit laulavat, naakat muhjuavat parittain savupiipuissa ja varpuset sähkötolpissa. Kevät tulee siis kovaa vauhtia - viime vuoden tapaan oikeastaan vähän turhankin kovaa minun mielestäni. On niin outoa muistella pönttökamera-aikoja ja sitä tuskaista odotusta, kun helmikuukin tuntui kestävän iäisyyden eikä talvi tuntunut ollenkaan loppuvan...

Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun ekan kerran ikinä asensin pönttökameran. Tuli tosi hämmentävä fiilis siitä, kun tänään asiaa mietin tehdessäni keväthuoltoa pihakoivussa talven yli napottaneelle kakkospöntölle. Muistoja palailee välillä mieleen noilta vuosilta. Ekat vierailut, tappelut, munat, haudonta, poikaset ja lopulta tyhjä, mutta jollain tapaa onnellinen haikeus kun poikaset nousivat siivilleen ja lensivät pois. Erityisesti mieleen on piirtynyt vuoden 2012 tapahtumat. Vakinaaras, sieppomurha, 11 munaa ja kissa, joka lopulta koitui Kaikkien Aikojen Tindin kohtaloksi.. Surut ja ilot kaikilta neljältä pönttökameravuodelta. Jotenkin uskomatonta, että olen saanut kokea sen kaiken.

Vakinaaraan siepontappovideo on muuten youtubessa kerännyt aikojen saatossa lähes 5000 katsojakertaa ja 5 kommenttia, joista viimeisin tuli vain muutama päivä sitten! Huhhuh.

Mutta tänään putsasin siis kakkospöntön. Yllätyin löytäessäni kirjosiepon pesän, sillä muistan viime vuodelta oikein hyvin, että pöntössä yritti pesiä talitiaispari mutta näiden pesintä epäonnistui enkä enää sen jälkeen nähnyt pesijöitä pöntöllä. Ilmeisesti silti sieppo oli pesänsä talien pesän päälle rakentanut, mutta pesintä oli sitten silläkin jäänyt kesken. Pesä oli oikein siisti, siinä oli selvä hautomakuoppa mutta ei munia. Pönttöä alas hakiessani vihainen talikoiras melkein hyökkäsi niskaani hirveän varoitushuutokonsertin säestämänä eli ilmeisesti pesintähalukkuutta löytyy myös tälle vuodelle.

Ex-kamerapönttö oli viime vuoden kokonaan käyttämättömänä varastossa, se jäi keväthässäkässä vain sitten kokonaan laittamatta. Mietin, mitä tekisin sen kanssa tänä vuonna. Tekisi kyllä mieli asentaa pönttökamerakin, vaikka tiedän että a) ei ole enää sellaista tietokonetta, joka pystyisi pönttökameraa pyörittämään ja b) mulla ei todennäköisesti ole aikaa seurailla niin paljon pönttöä kuin haluaisin. Mahdollisuus olisi tietty laittaa pönttö näkymään telkkarista, mutta tällöin en voisi nauhoittaa mitään tai edes laittaa kameraa näkymään nettiin. Toisaalta voisi sekin olla parempi kuin ei mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti